HOME

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

jp41

Juha-Pekka Väisänen:

"Aina vaalit ja koko ajan vappu" - poliittista akvivismia vähemmistökulttuurin, rauhan ja sivistysvaltion puolesta

 

Juha-Pekka on ehdolla Helsingin kaupunginvaltuustoon 2008

Alas elitistinen kulttuuripolitiikka!

 Olen täysin erimieltä jokaisen vihertävän oikeistolaisen  poliitikon kanssa siitä, että Helsingillä ei ole varaa vastata kulttuurikentän sille asettamiin haasteisiin. Meille pesun kestäville ja ihan tavallisille joka päiväisen arjen tunteville suomalaisille on hyvin opetettu että kun ylhäältä päin jotain sanotaan niin kaikki on hyväksyttävä mukisematta. Olen täysin erimieltä siitä, että meidän kannattaa uskoa kaikkea sitä mitä nykyiset kuntapäättäjät meille totena kertovat. On täysi valhe kun nämä vallan kahvassa olevat sanovat että esimerkiksi kaupunkikulttuuritapahtumiin tai vähemmistöjen omaan kulttuuriin ei ole rahaa. Rahaa on mutta se jaetaan poliittisin päätöksin. Ja nämä poliittiset päätökset ovat olleet vääriä!

Alas kapitalistien huijaus!

Kulttuuri Helsingin vihreälle oikeistolle on  kaupungin imagoa koristava tekijä. Helsinki on brändi ja kulttuuri kuorruttaa sen. Brändi tarjoaa kulttuurialalle markkinat ja päättäjät haluavat synnyttää markkinoille uusia kulttuuriyrittäjiä. Kuvataiteilijat, tanssijat ja akateemiset tutkijat joutuvat nykyisessä poliittisessa valtamaisemassa kilpaa tuotteistamaan henkisen pääomansa, tekeytymään yrittäjiksi ja astumaan vallassa olleiden päättäjien luomille reiluille kapitalistisille markkinoille.

Olen täysin eri mieltä vihreän oikeiston kanssa siitä sopiiko yksityisyrittäminen ja kapitalisinen kilpailu kulttuurikentän maisemaan. Kulttuuri on niin paljon muuta ja syvempää kuin toimeen tulon hankkiminen ja bruttokansantuotteen kasvattaminen. Kulttuuri on oikeutta omaan ääneen. Kulttuuri on oikeutta määritellä oma maailmassa oleminen. Nykyiset Helsingin päättäjät ovat pitkään tehneet väärää politiikka jossa ihmisen perusoikeudet nähdään liiketalouden myynninedistäjänä.  

Alas vanhat väärää politiikkaa tekevät konservatiivit!

Helsingin kaupunki on niin rikas kaupunki, että joka päivä siltä jää miljoona euroa yli talousarvion. Talousarvio on poliittinen rahankäyttösuunnitelma. Kaupungilla on enemmän saatavia kuin velkoja. Ja sitten ne vielä kehtaavat – ne huonot viime vaaleissa valitut päättäjät – ne kehtaavat pitää kulttuuriväen sossun luukulla ja leipäjonoissa. Siellä ne kollegat ovat leipäjonoissa kun työhuoneet ja työttömyysturva on omassa taiteilijan työssään työllistymisen vuoksi viety. Siellä ne ovat leipäjonoissa kollegat koska kaupunki ei tilaa sosiaali- ja rakennustoimen kanssa kulttuurialan ammattilaisten työtä vaan säästää taiteilijat ja tutkijat hengiltä.  Ne kehtaavat näyttää nollabudjettia korkeasti koulutetuille ammattilaisille. Ja ne kehtaavat olla niin konservatiiveja etteivät ymmärrä että kulttuuri on muutakin kuin heidän yläkerran hienostuneet gaalat ja kulttuuriklubit, hienostokonsertit ja kalliit pikkurillien kohottamat kohtaamiset.

Oikeus omaan kulttuuriin ja työhön!

Vaadin että joka neljäs miljoona siitä alibudjetoinnista johtuvasta säästöstä ja kaupungin ylijäämästä korvamerkitään kulttuurille niin että ammattilaisten vaatimuksille toimia kulttuurin kentällä mahdollistuu.

Kulttuuri on oikeutta omaan ääneen ja oikeutta määritellä oma maailmassa oleminen. Rikas Helsinki on kaupallisuuden ja väärän politiikan takia syrjäytettyjen, äänettömien ja varattomien vähemmistöjen tyytymättömyyden sulatusuuni. Kaupungin kulttuuribudjettiin pitää äänestää nyt reilusti rahaa erilaisille vähemmistöille; maahanmuuttajille, seksuaalisille vähemmistöille, sateenkaariperheille, vammaisjärjestöille, kielivähemmistöille, uskonnollisille vähemmistöille jne. Kaupungin kulttuurihallintaa pitää muuttaa niin, että päätettäessä vähemmistöjen oman kulttuurin rahoista niissä lautakunnissa joissa päätökset tehdään istuu aina vähemmistöjen edustajia. Pitää muodostaa kaupunginosa valtuustoja ja viedä päätöksiin osallistumista entistä lähemmäksi yksittäistä kuntalaista. On otettava askel kohti demokraattisempaa ja avoimempaa päätöksentekoa ja se tapahtuu vain jakamalla valtaa ja kutsumalla vähemmistöt itse päättämään oman kulttuurinsa monimuotoisuudesta.

 

Juha-Pekka Väisänen
käsitetaiteilija

 

 

 

Rauhanliike ja Suomen turvallisuuspolitiikka

Turvallisuus on tunne. Me ihmiset olemme erilaisia ja meillä jokaisella on omat tunteemme. Turvallisuuttakin tunnemme hyvin eri tavalla. Rauhan kysymykset, Rauhan asia, Rauhan puolustus, Rauhan problematiikka on leimallisesti vasemmiston retoriikkaa.

Oikeisto pitää vahvuuksinaan turvallisuuden kysymyksiä – asevarustelun problematiikka ja uskottava maanpuolustusta.

Joillekin ihmisille turvallisuus perustuu tiedolle ja asioiden - ilmiöiden ja ihmisten ymmärtämiselle ja tuntemiselle. On myös niitä ihmisiä, jotka laittavat valot päälle ja näkevät mitä pimeässä huoneessa on. Joillekin ihmisille turvallisuus perustuu fyysisen ylivoiman hankkimiseen suhteessa kuviteltuun viholliseen, materiaalisiin välineisiin, aseisiin ja lihaskuntoon.

On ihmisiä, jotka sulkevat pimeän huoneen ovet lukkoon, laittavat silmät kiinni, vetävät peiton korviin ja ovat hiljaa.

...lue tästä koko puheenvuoro

Down with elitist culture politics!

I totally disagree with every greenish right-wing politician about Helsinki not affording to respond to the challenges set by the culture field. We true and quite ordinary Finns, well acquainted with every day life, have been taught that everything above us that has been told has to be accepted without demur. I totally disagree that we must believe everything that the present municipal decision-makers tell us as the truth. It is a total lie when these people in power say that for instance there is no money for city happenings or minorities’ own culture. There is money but it is allocated based on political decisions. And these political decisions have been wrong!

... click here to read it all

Rauhanliike ja Suomen turvallisuuspolitiikka - alustus SKP seminaari

...lue tästä koko alustus

PYLVASjp

 

Identiteetti -puheenvuoro Keskuskomiteassa 15.3.

Käytin edustajakokouksessa puheenvuoron jossa totesin, että en tunnistanut itseäni puolueohjelmasta. Vertasin sitä samanlaiseen tilanteeseen kuin humppaa, rokkia tai räppiä kuunteleva ihminen saattaisi kokea klassisen musiikin suhteen.

Miksi on tärkeää tunnistaa itsensä vaikka nyt puolueohjelmasta?

Olin jo aikaisemmin samaisessa Etu Sörkän osaston puheenvuorossa todennut että pidin puolueen toimintakulttuurista – pidin ja pidän edelleen siitä, että olemme laajasti mukana eri kansalaisjärjestöjen toiminnoissa, mielenosoituksissa, lakkotaisteluissa ja että toimimme kaduilla ja toreilla muulloinkin kuin vain kaksi viikkoa ennen vaaleja. Olen löytänyt puolueen kadulta. Minun leimautumiseni puolueeseen on hyvin käytännön läheinen, suora ja toiminnallinen.

...lue tästä koko alustus

 

 

alla suorat yhteydet suoraan toimintaan

Helsinki-listat

Euroopan vasemmisto / Seksuaalivähemmistöjen toimintaryhmä -

Network of Gay, Lesbian, Bi- and Transsexual Queer Left Activists

SKP- Suomen Kommunistinen puolue

 

toimisto

 

Synaspismoksen Filio Tsoukala ja SKP:n Juha-pekka Väisänen taustalla Ranskan Kommunistisen puolueen toimisto

juttu Tiedonantajassa 30.5.2008

” Kommunistit tukevat seksuaalivähemmistöjen taistelua ihmisoikeuksista”

Euroopassa seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat maasta riippuen enemmän tai vähemmän retuperällä.  Ranskan kommunistisen puolueen Cristine Mendelsonin mielestä nyt on aika näyttää konkreettista solidaarisuutta Euroopan seksuaalivähemmistöille. Mendelson, joka on myös Euroopan vasemmiston hallituksen jäsen osallistuin viime viikon vaihteessa (17.5.–19.5.) Pariisissa kansainväliseen seksuaalivähemmistöjen kokoukseen. Mendelsonin näkemyksen mukaan Euroopan vasemmiston tehtävänä on toimia vaihtoehtona kapitalistiselle politiikalle. ”Vasemmisto on aikaisemmin keskittynyt pääasiallisesti sosiaalisten epäoikeuksien torjuntaan ja rasisminvastaiseen toimintaan. Cristine Mendelsonin mielestä kommunistien on nyt aika nostaa seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeudet kansainvälisesti poliittiselle tehtävälistalle – agendalle”.

...lue tästä koko juttu

... read the story in English

 

 

 

 

 

lapset ja nuoret